SATTUMUKSIA

Sä oot NIIIN nolo. Eli esimerkkejä siitä miten onnistun aina nolaamaan itseni. Tai no, nolaaminen on ehkä liian teini ilmaus ilmiölle, mutta en keksi muutakaan verbiä hetkille kun sählään. Minua se ei oikeastaan haittaa sillä itseltäni puuttu kyky huomata milloin homma pomppaa "äääh nyt on noloa"-asteelle. Tämä häiritsee siis enemmän kanssaeläjiäni kuin itseäni. Tai no, toisinaan myös itseäni koska onnistun hankaloittamaan arkeani olemalla tällainen sählä.

-Ollaan kaupassa siveänä avoparina. Illalla poikaysäväni toteaa että taas olin niiiin nolo. "Missä?" Kaupassa. "En kyllä..." Et tainnut ite huomata mutta kannoit maitotölkkiä kädessä ja soitit sillä kitaraa.

-Tulen vintiltä taloyhtiön kuivaushuoneesta pyykkien kanssa ja ihmettelen miksei avain sovi kotioveen. Rämppään ja tungen mutta ei. Sitten luulen että Aku on tehnyt jonkin perus hauskan pilan ja laittanut oven turvalukkoon tai jotain. Alan hakata ja huutaa että "hehe ompa hauskaa voisitko tulla avaamaan... Ooksä siellä??" Kohotan katseeni nimikylttiin ja huomaan että olen väärällä ovella. Hilpasen harvinaisen nopeasti kerroksen alemmas oikealle ovelle ennen kuin kukaan ehti tulla avaamaan.

-Menen hissiin ja automaatilla painan alinta nappia kun ajatuksissani luulin olevani työpaikan hississä. Niin no, taloyhtiön hississä se alin nappi on hälytysnappi, koko portaikko ulisee. Sniikkaan itseni ulos käytävästä ultimaattista vauhtia.

-Olen kaupassa kalahyllyllä ja riemukkaana kuulutan että "tänään syödään jokirapuja, nä on vaan euron kalliimpia ku tavalliset pirkka-shaibat!" Lauseen lopulla käännän katseeni ja huomaan että takanani ei ollutkaan poikaystäväni vaan kolmevitonen perheenisä jonka huvittuneisuus on käsin kosketeltavaa.  Toinen samanlainen hetki oli kun näin 2 pulloa eurolla -lavan Jaffaa ja edessä oleva mies tokaisi minuun katsoen että "ompa halpaa" Sanoin takasin tekoinnostuneella äänellä, että "no niinpä on". Hän puhui takanani olevalle vaimolleen.

-Meidän takapiha on aidattu ympäriinsä korkealla metalliaidalla eikä sieltä pääse pois ilman avainta. Arvaatteko jo? No se avain on tietysti unohtunut pariinkiin kertaan. Siinä ei auta kuin heittää laukku aidan yli, heittää muija aidan yli ja tiputtautua reilu pari metriä toiselle pihalle joka on sillain kivasti alamäkeen, että se oikeasti sattuu. 

-Aamulla klo 8 poikaystäväni herää koska luulee kiviporan tulevan seinästä läpi. Tai sitten minä olin vain keksinyt pestä liian ison maton pienessä pesukoneessamme. Kone hyppii eteenpäin ja piti koko kolmen tunnin pesuohjelman ajan järkyttävää kolinaa. Tästä ajattelemaatomuudestani saan kuulla vieläkin "pyykkätkö seuraavaksi sohvan?" tai "tässä ois tämä lentolaukku, lykkäätkö koneeseen?".

-Mulla on myös ikävä tapa puhua esineille tarpeettoman rumasti. Yksi aamu revin pyörää telineestä ja saipa siinä viereiset pyörät vähän runtua ja pari kirosanaa kyytipojaksi kun yritin saada omaa tunturin kolmivaihteista irti siitä sotkusta. (Tiedättekö kun pyörät tangot jumittuu toisiinsa...nään punaista). Koko monologini ajan takana seisoi viereisen rapun pappa joka tuijotti toimintaani paheksuneesti mutta samaan aikaan huvittuneesti. "Onko vähän ahdasta?" "On."

-Ja pyöräteemaan liittyen, ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen pelannut fillaridominoa, eli pyörää avatessani hipaissut vähän liian lujaa viereistä pyörää ja koko parkki on kumoutunut kauniissa rivissä.

-Olenpa myös kiireissäni pillkonut kasviksia ja ajatuksissani kattilan sijaan kumonnut koko leikkuulaudallisen roskiin.

On toisaalta ihan hyvä olla tällainen oman elämäni päivien piristäjä tällä tohlailulla. Näitä juttuja on vaikka kuinka ja itseasiassa kaikista pahin ei kestä edes päivänvaloa. Onko siellä yhtä tunaria porukkaa?