KUULUMISIA AJALTA: KESÄ

Jahå, vai että elokuu. Syvä huokaus, kevyt pannikki ja ohut harmitus että kesä hujahtaa. En voi sanoa itesäni enää bloggaajaksi kun päivitystahti on ollut näin kamalan surkea, harmittaa vietävästi. Viimeksi äsken kävi mielessä koko blogin hyllyttäminen mappiin menneisyys, mutta silti haluan vielä koittaa, jospa tuleva syksy toisi uutta mielenkiintoista sisältöä. Mutta kerronpa sitten nyt mitä en ole kertonut koko kesänä. Nyt ei kyllä tule mitään yllätysuutisia vaan peruskuulumisia. Kuvat kesän varrelta.

kuva: Veera 

Niin, että koulu alkaa reilun parin viikon päästä. Oikeasti en ole ollut näin innoissani kouluun menemisestä ikinä. En edes ekalla luokalla. Muistan sen aamun, olisin mieluummin jäänyt nukkumaan, mutta painoin Eppu 2000 -lippiksen päähän ja Tutan kollege-asun päälle ja kävelin siskoni kanssa kouluun. Ylä-asteelle siirryin ihan ookoo mielellä. Lukioon menin koska minne muuallekaan. 

Yliopistoon menen pomppien riemuidioottina. Tähän ilmeeseen sopisi se eka-luokan koulukuva jossa etuhampaiden kohdalla on vain kolot odottamassa rautahampaita. Mutta niin, ehkä se menee niin, että sitten kun on tehnyt jotain jonkin eteen, niin sitä osaa odottaa ja arvostaa. Peruskoulussahan ei keltään kysytä, että haluatko olla täällä, onko tää sun juttu, haluatko tehdä tätä isona. Siellä soitetaan nokkahuilua, opetellaan kertotauluja ja sieniä ulkoa, pidit siitä tai et.

Innolla ja kauhulla siis odotan mitä eka vuosi tuo. Toivottavasti hyviä arvosanoja ja vähän haalaribileitä.  (Kysynpä tätä iteltäni ens keväänä uudestaan.) Mulla on vähän kaksjakonen suhtautuminen noihin haalarijuttuihin. Lähinnä se taantumuksen aste mikä siitä välittyy: haalarit oli kätsät päiväkodissa kun kierit mutalammikkoon tai kun teit lumienkeleitä ja nyt ne on kätsät kun kierit kännissä mutalammikkoon tai teet lumienkeleitä? Ehkäpä tuokin minulle aukeaa, tuo haalareiden syvempi merkitys. 

Ja sitten menneestä kesästä, että huh hellettä! Ei sovi valittaa, koska valitan seuraavat 8 kuukautta että olispa lämmin, joten tyydyn tähän hikiseen kohtaloon nyt. Voipahan ainakin leikkiä että olis etelänmatkalla. Kun kävelee jokirantaa Tintå-Tiirikkala väliä niin voi hetken jopa oikeasti huijata itseään ja leikkiä olevansa vaikka Italiassa joka on täynnä suomalaisia turisteja ja paikalliset on vaan vetäytynt siestalle. 

Muutoin kesä on mennyt kaavalla: aamulenkki, töihin, pari jaksoa frendejä, nukkumaan. Okeiokei, useimpina päivinä se on ollut vaan töihin, pari jaksoa frendejä, nukkumaan. Muutama viikko sitten sain jonkun tuntemattoman infektion joka veti mut tyksin kautta viikon sairaslomalle. Olin täynnä punaisia pilkkuja. Aika kamala tauti oli, en jaa sairaskertomuksia sääli-kommenttien toivossa, mutta kerron ihan vain näin faktana, että 40 asteen kuume näillä helteillä ei ole kiva. 

Odotan niin kovasti normi-arjen paluuta. Sitä, että ollaan poikaystävän kanssa samassa paikassa, koko kesän kuun oon ollut yksin kun tuo on töissä toisella paikkakunnalla. Eli toisinsanoen olen kärsinyt sinkkuuden niistä kaikista huonoista puolista (yksin nukkuminen, ateria yhdelle, päivän kuulumisten kertominen seinille..) Ja toinen asia mikä minua syö, on että kesäni bucket listilla oli käynti Särkänniemessä, mutta meillä ei ole yhden yhtä yhteistä vapaapäivää, joten en pääse sinne paratiisiin missä saa taantua 8-vuotiaaksi ja sekoittaa tasapainoaistiaan KOKO päivän! Ärrinmurrin. (Kyllä, elämäni on pientä ja asiani hyvin, kun tämä on eloni suurin suru.)

Ja loppuun vielä vähän ihmettelen. Esimerkiksi JVG:n ja Sara Chafakin uutta musiikkivideota. Ihmetys piilee siinä, kun se ei kuulemma ole vitsi. Jos haluatte ihmetellä kanssani, katsokaa. 

Niin ja vielä kertoa voin sen, että yksi yö heräsin siihen, kun kadulta kuului huuto "v*ttu mä häpeen sua niin paljon". Huuto sai mut nousemaan sängystä, ja voi mihin todellisuuteen olin höyhensaariltani herännytkään. Kaksvitonen baarikeikkansa päättänyt mies oli kakalla keskellä kävelytietä, björn bjorgin kalsarit nilkoissa hän huusi "hei kaverit, hei...tuokaa paperia...älkää lähtekö hei". Mietin hetken, että pitäskö heittää ikkunasta rulla soft emboa tolle säälittävyydelle. En heittänyt, pyyhkikööt vaikka nurmikkoon.

Ainiin, ja yksi juttu vielä. Eräs sunnuntai-ilta kävelin bussiasemalle ja vastaan tuli kaksi (oletettavasti eestiläistä) miestä, joista toinen tarras muhun kiinni, mahan kohdalta, silleen todella omistavasti, vähän väkivaltaisesti vetäen mut häntä vasten. Se oli selvästi skipannut gym dayt, niin sain sen riuhtastua irti aika nopeesti ja huusin vaan kansainvälisesti että whatthefuck ja jatkoin matkaa eikä ne lähtenyt perään. Se oli eka kerta kun mun päälle käydään, ja vaikkei mitään sattunut, silti tuntui pahalta koska se kävi Suomessa, kotinurkilla. Opetus: OLKAA VAHVOJA!

Ikinä en halua lopettaa ikäviin aiheisiin, niin loppuun vielä kuvasarja Meet my family, eli tapahtumia, kun osa suvustani tuli luokseni kahville. 

Ensinnäkin, ne huutelee jo kadulta, että täällä ollaan (puoli tuntia myöhässä). Sitten soi ovisummeri.  

Juodaan kahvit, syödään, kunnes ensimmäinen vetäytyy vaivihkaa sohvalle ja kirjahyllystä tempaamaansa Simpsonit-kirjaa pienen hetken luettuaan, nukahtaa. Kaksimetrinen mies mahtuu tarpeen tullen sohvallemme makaamaan.

Serkkuni mielestä nyt on hyvä hetki alkaa poistaa jenkkiläistä manikyyriä, joten hän lainaa foliota ja alkaa ähertää tuppoja sormiin. 

Tällä välin äiti on kaikessa hiljaisuudessa siirtynyt makuuhuoneeseen nukkumaan...ööö..okei.

Ja sitten löydän siskoni, kylpytakki (?) päällä tekemässä herneistä jotain rauhanplakaatia.

Yksi kysymys: onko seurani todella näin tylsää? 

KIVAA LOPPUVIIKKOA TEILLE!

ps. Tsek, toinen uusi postaus alla.