KUULUMISIA

Hei ja nöyrä alaspäin suuntaava nyökkäys sille, että olen unohtanut kirjoittavani blogia. En oikeastaan kyllä tiedä kumman olen  unohtanut: blogin vai kirjoittamisen. Sillä ei niin väliä, kun tässäpähän nyt taas raapustan. Otin pompun kevääseen. Voi että pidän siitä, keväisin alkaa aina jonkin unelman tavoittelu ja ihminen näkee unelmissaan toivoa aina paljon enemmän keväistä katua kulkiessaan kuin  kaamoksen nukuttamassa puistossa. 

Ajattelin kyhätä langattoman sekapostauksen viimeaikaisesta elämästäni, niin kun on helpointa kuroa kiinni kaikkia unohdettuja päivityksiä. 

Kävin Biltemassa. (Huom. Biltemassa, ei bilettämässä = tasainen aikuiselämä) Siellä törmäsin mallinukkeen joka oli ilmeisesti sotkeutunut verkkoon ja sen jälkeen sammaloitunut kolmetoista vuotta metsässä. Osaako joku kertoa minulle, mitä Bilteman fashionista mahtaa kantaa päällään? Jäin kovasti miettimään.

Ja kevät kun tuli, niin suoritin myös asianmukaisen kevätsiivouksen ikkunanpesuineen ja höystöineen. Samalla Uggit sai lähteä lomille. Poikaystäväni oli itseasiassa näihin kenkämaailman top 1 -rikoksiin kypsä jo tammikuussa ja eräs talvinen päivä lampaanvillatohveloita etsiessäni en heti löytänytkään. Ne kun oli hauskasti laitettu oven päälle minun ulottumattomiin:

Ja jos ihmettelette kotioveemme liimattua miehen päätä, se on K-kauppias Anssi. Jos ihmettelette, että miksi, niin: siksi. 

Sitten sellaisia kivoja asioita on tapahtunut, kuin rauhalliset sunnuntai-aamiaiset, hyvin kulkeneet treenit ja 1,5-vuotispäivä poikaystäväni kanssa. Teimme myös pikavisiitin Ruotsiin. Voi kuinka olin unohtanut pitäväni siitä maasta ja Tukholmasta. Varsinkin gamliksesta, kielestä, kahviloista, kokosbollaresita ja rennon huolitelluista ihmisistä. Yhtäkään kuvaa ei ole reissusta, ainoastaan alatasoinen pikashotti ostamastani lompakosta takaapäin. Laitan sen tähän nyt silti.

Sitten on alkanut pääsykoeluvut. Aloittaminen on aina vaikeinta: varsinkin, jos joku tiputtaa Keso-purkkia markkinoinnin opuksen päälle tasaisin väliajoin.

Lauantaina teemana oli kiireettömyys. Päivän ainoa aikataulu oli klo 11 Zumba, jonne emme kuitenkaan mahtuneet. Mikä oli oikeastaan oikein hyvä mielenterveytemme kannalta. Saanen poiketa hetkeksi tarinasta seesteisetä päivästämme ja avautua. Nimittäin zumba-naiset. Oh lord, pyhä Sylvi ja Merlinin parta. Tunnin päätyttyä nämä remmihousuiset ja neon-toppiset zumba-mammat leiriytyivät salin toiminnalliselle alueelle, jossa olimme tekemässä treeniä. Ensin he vain suvereenisti levittävät jumppamattonsa "meidän alueelle". Joo, ok, ei siinä mitään, siirrytään. Sitten he riisuvat paitansa ja ovat pelkissä urheilurintsikoissa ja juoruavat päivän epistolaa läpi. Olen ymmärtäväinen tyyppi ja kaikkea, mutta ihan yksi kysymys vain heräsi: miksi riisutte paitanne tässä keskellä salia? On minunkin paita hikinen, mutta pidän sen päällä pukuhuoneeseen asti. Jos haluan peilata paljasta yläkroppaani, en tee sitä keskellä salia. Ja siis kun kyseessä eivät olleet mitkään bikini fitness -masut vaan tavallistem nelikymppisten äitien pari raskautta nähneet vatsat. Enkä nyt todellakaan tarkoita, että synnytäneet naiset mahoinenne, verhoutukaa forever, vaan että miksi joku riisuu paitansa salietiketin vastaisesti. Tilanteen koomisuutta vauhditti zumbahumppaajien parit flirtti-hymyt nuorille miestreenaajille. Jatkettiin omaa treeniämme nurkan takana, sillä wtf-ilmeeni paistoi sen verran kauas. 

Mutta jatketaan. Treenin jälkeen otimme Fontanassa kahvit ja kakkupalan. Istuimme siellä niin kauan että tuli uusi nälkä piti ostaa muffinssi. Ja foccaccia. Lasi proseccoa. Sanotaanko, että aika mahtavaa (ja erittäin harvinaista) on, kun on vain aikaa, jonka voi esimerkiksi käyttää istumalla kolme tuntia kahvilassa tai Stockan hajuvesiosastolla myyjän perusteellisen henkilökohtaista parfyymi-analyysiä kuuntelemassa ja tarinoita tuoksujen takaa ihmettelemässä. 

Illalla mentiin Karuun, joka oli oikein oiva japanilainen ravinteli. Tuntui niin kivalta syödä kaunista ruokaa ajan kanssa, kylläpä tuntui luksukselta arjen "tonnikalasalaatti kymmenessä minuutissa naamariin"-ruokailujen sijaan.

Sitten muihin aiheisiin. (Uutisankkuri Matti Röngän äänellä.) Olen vienyt kotivaimo-roolileikkini nextille levelille. Tason nimi on aamutakki. Vaaleanpunainen. Satiininen. Täydellinen roolivaate, ja oikeasti niin mukava päällä. Ostin sen Tukholmasta ainoana vaatteena, ihan niin kuin first things first. Tämä on myös ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen toaletti-selfie joka näkyy tässä osoitteessa.  

Kosmopoliitti uranainen, siskoni Veera saapui kaupunkiin allaolevassa asussa. Samalla sain ihailla Milanon tuoreimpia muoti-uutisia livenä. Kevään juttu on harmaan ja preussin sävyt, materiaaleina huopa, villa ja fleece. 

Tai. Paita: hm, housut: cittari, villasukat: Maire-täti, kengät: Zara, hattu: opiskelijabileiden jatkot. Meikki ja hiukset: dagen efter. 

Citymarket on taas harrastanut osasto-suunnittelua. Lapsi tai koira, sama asia. 

Loppuun vielä todiste arkielämäni gourmeesta. Sain nauttia yksi ilta poikaystäväni itse tekemää marjarahkaa tarjoiltuna suoraan sohvalle.  Muovikulhossa, koska miehet. Huomatkaa myös kaunis koristelu ruokosokerilla.

Mutta koska ei postausta näin rumaan kuvaan voi lopettaa (sori kulta), niin saatte vielä parin ruudun verran ihailla Einoa edestä ja takaa. Kuvat on tänpäiväseltä metsälenkiltä.

Mukavaa alkuviikkoa kaikille! Älkää masentuko aina maanantaina, koska muuten olette 14,3% elämästänne alakuloisia. Ja kohtahan on jo toukokuu, jätskikiskat, ylihinnotellut pingviini-tötteröt, tennarit ja hetki, kun voitte lähteä ovesta ilman takkia. Sitä kohti!