Sisäinen kosmopoliittini nosti päätään ja hautautunut matkakuumeeni pomppasi neljäänkymppiin kun törmäsin tällaisiin fiiliskuviin. Olen matkustellut suht paljon, ikinä en ole yhdelläkään pakettimatkalla ollut ja niin on hyvä. Olen nähnyt paljon ja kaikenlaista, mutta se ei tarkoita ettenkö haluaisi nähdä vielä lisää ja paljon. Aika jenkkilä painotteinen oli tuo unelmamatkakohde-lista, ja siitä puuttui paljon paikkoja, mm. Intia, Kenia, Etelä-Afrikka, Argentiina, Islanti, Espanja ja Japani. Ja Kuu ja Mars. Homma lähtee taas jo ajatuksen tasolla käsistä.
Haaveeni on käydä ainakin jokaisessa maanosassa (pois lukien Antarktis) ja niistä aina tietysti eri maissa. Euroopasta en ole vielä koskaan poistunut ja asiaa täytyy saada muutos ennenkuin juutun eurorajojen tälle puolen. Joillekkin se on kehä kolmonen, mulle se on €-viivat. Kosmopoliitti täällä hei. No ei vaan kadotettuna pointtina ehkä oli, että mulle matkailu on uuteen tutustumista, oivalluksia ja uusien kulttuurien imemistä. Noi all inclusive -thaikkureissut ei välttämättä ole mua varten. Jos haluan maata, otan viikonlopun johonki eestikylpylään. Lämpöä siinä ei saa, mutta perustarkotus, relaaminen ja ultimaattiset perseet toteutuu. En oikein nää mitään järkeä siinä että heittää tontun siihen että menee makaamaan viikoksi ja palaa oranssina. Näkeehän siinä meren ja altisuu ihosyövälle, että jokanen tekee mitä haluaa. Kyllähän sitä joku rantsuloma olis kiva ehkä joskus, mutta niin kuin sanottua; rentoutua voi vaikka Halikon kartanossa.
Esimerkkinä meidän perheen tee-se-itse -reissuista voin kertoa vaikka erään keikauksen Eurooppaan vuonna 2005, olin silloin 12-vuotias. Määränpäänä oli Italia, ja matkaan lähdettiin niin, että meillä oli lento Tukholmasta Berliiniin. Loogisuus-aste oli tosi korkea, taas jälleen kerran. Noh, otimme laivan Ruotsiin, Berliinistä ostimme auton, rottelo meni ja ylikuumeni autobahnilla. Ei hätää, moottoriin tungettiin mehujää ja matka jatkui. Auto jäi Kölniin, josta lensimme Milanoon ja sieltä junalla rannikolle Alassioon, mikä oli määränpäämme. Paluu oli menomatkaakin mielenkiintoisempi. Menimme junalla Nizzaan, josta lensimme Kölniin Saksaan, josta ajoimme Tanskaan johonki random leirintä-alueelle. Tanskasta mentiin junalla Tukholmaan, jossa olimme 19.55 kun laiva lähti 20.10. Päätimme ehtiä, onneksi oli juhannusaatto ja koko Stokis ihan tyhjä. Pikkutytöstä oli maailman siisteintä juosta täysillä tyhjiä tunneleita pitkin laivaan.
Olisihan sen yksinkertaisemminkin voinut tehdä. Olimme tuplasti kauemmin matkan päällä kuin itse kohteessa. Mutta niinhän se menee, matkustamisessa ja elämässä - its not about destination it's about the journey.
xoxo, Iira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuli mieleen mitä tahansa, let it out