GAUDEAMUS IGITUR

Voi porsas, karjala ja syntikka soikoon, mulla on vielä yo-postaus ulostamatta. No, tässä tulee, ennenkun ehtii heinäkuu vaihtua. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se ylikulutettu fakta-klisee meneekään.

Matkataan kesäkuun alkuun, päivään ennen juhlia. Perjantaina hiottiin puhetta Akun kanssa. Pidimme siis ylioppilaiden puheen. Kirjoitin siitä, miten meidän ei tule vielä tietää mitä haluamme, jaoin elämänohjeita ja korostin, että onnellisuus on elämän ylin auktoriteetti.  

Väänsin kakkuja siinä samalla.

Juhlapaikan koristeluista vastasi kaupungin ojasta pöllityt omenpuun oksat. Vorona siskoni Veera.

Juhlamestaa puunattiin yöhön asti suvun voimin. 02.30 väänsin vielä muffinikuorrutetta. 

Yötä kohden juttu meni vähän levottomaksi: yllä rahvas kumartaa ruhtinasta, joka pitelee valtakunnan omenaa.

Ja yöllä iski vielä kamala mekkopaniikki ja vuoden pahin olenrumahirveäkamala ja näytän maksulliselta moskovalaiselta -kriisi. Sovitin mun kaikki mekot ja päätin sitten että puen aamulla fiiliksen mukaan. Harmaa oli sää, musta oli mieli, joten mustaan mekkoon päädyin.

Ehdotin myös rintsikat mekon päälle -versiota, mutta äiti ei lämmennyt.

Aamu oli aika kankea 3 tunnin unien jälkeen. Sonja oli mun personal hair&make-up artist, joka fiksaili mun häikäisevää olemusta pitkin päivää. (häikäisevä = väsynyt)

After all, kiireellä, väsyneenä ja innostuneena juhla-saliin.

Miksi olin ainut ketä fiilisteli?

"....Haluankin valaa teihin nyt  sen faktan, että älkää antako muiden vaikuttaa tekemisiinne. Tehkää just sitä, mitä haluatte, koska NYT se on mahdollista.

Ensimmäistä kertaa elämänne aikana Mikään ei velvoita teitä, ei punasta huutavat poissaolo-merkinnät, detlinet tai opon uhkailut. Olette ekaa kertaa sitoutumattomia tekemään mitään, mitä ette halua tehdä, nauttikaa siitä vapaudesta ja käyttäkää se viisaasti. Ja Jos olette jo varmoja siitä mitä haluatte tehdä, älkää ikinä milloinkaan antako pelon tai  ”entä jos”-asenteen kaataa teitä. Joku itseäni fiksumpi onkin joskus todennut epäonnistumisen pelosta näin: kuvittele päivä jolloin kaikki menee niin kuin suunnittelit. Sitten mene ja tee se. 

Kaikki onnistuu jos päätät niin."

"Ladataan tähän loppuun vielä pari hyvin kliseistä,  mutta toimivaa, elämänohjetta, jotka toivon teidän pitävän mielessä, kun eteen tule vaikea valinta tai mutka, mistä ei pystykään enää kääntymään.

1. Älä koskaan sano: ei ikinä.

2. jos joku asia on liian hyvää ollakseen totta, ei se yleensä olekaan. Pidä siis silmät auki ja luota vaistoosi.

3. Älä ikinä kadu mitään, mikä sai sinut hymyilemään, edes kerran.

Ja viimeisenä, ja tärkeimpänä: tee, mitä sydän haluaa

Kun muistat nämä, niin takaan, että elämästäsi tulee vähintäänkin onnellinen.  Toivotan teille jokaiselle älyttömästi onnea ja menestystä siinä mitä ikinä teettekään. Edessäni istuu oikea muutoksen vuosikerta. Nimittäin, tänä keväänä kukaan meistä ei epäonnistunut.  Uudenkaupungin Lukion reputusprosentti oli historiallisesti pyöreä nolla! Joten. Viimeiset sanani tässä rakennuksessa haluankin osoittaa opollemme Eijalle:

Eija, kyllä, me kaikki aioimme valmistua. Ja me kaikki valmistuimme."

Pätkiä puheesta, mikä meni hyvin. Tuntui, että olisi ollut älyttömästi sanottavaa, ja että siinä korokkeella seisoessa oli viimeinen mahdollisuus sanoa se. Tohon opo-juttuun liittyy läppä, jonka opomme ihan itse on aiheuttanut tällä viestillä. Se lähti kaikille abeille, syynä niinkin vakava juttu kuin yksi poissaolo hänen tapahtumarikkaalta ja infopitoiselta opontunniltaan.

Elämäni aikana joka ikinen päättäjäispäivä on ollut aurinkoinen. Mutta miten liikkuu sadepilvet kun Iira valmistuu? No hitto jysähtävät Suomen päälle ja siihen jäävät. Kiitos tästä sää-ukko ja Poudan Pekka. 

                           

Iira the "lapsirakas". No ei, olen löytänyt jonkin asteisen äidillisen puoleni Brianan kanssa. Tässä on niin hyvä tyyppi, että hän ansaitsee oman postauksen. Birren kanssa homma toimii.

Sonja & Saara

dramatic hug

Let's nostetaan malja. Mummikin suhteellisen hilpeänä :)

Rakas ystäväni Sohvi ja hänen siunattu lauluäänensä esittivät lempibiisejäni - mm. All by myself. Tossa valkokankaalla pyöri koko juhlien ajan semmonen mun siskoni koostama "kiva" diaesitys mun naamavärkistä. Siinä ei oltu harrastettu kovin korkeatasoista sensuuria. 

Mummi & lämmin halaus. Hän lausui jopa omaan kieroon makuunikin liian korkelentoisen runon kurjesta. 

Illalla kympin aikaan lähin jatkoille. Housuissa, kyllä. Kiitos Suomen kesä, olet vituttava. Haluatko turpaan? Viiden aikaan kävelin kotiin ja nukahdin vessanpytylle.

Aamulla lakki löytyi selän alta muutaman tahran keränneenä. Kaiken kaikkiaan oli ihan mahtava päivä, joka hurahti aivan liian nopeasti. Muuta en voi sanoa, kuin että on se hienoa painaa lätsä päähän ja tuntea saavuttaneensa kolmen vuoden ympyrää kävelyn ja lötsöilyn tuottaneen tulosta.

Nyt kohti jotain uutta. Ai mitä? No, se on vielä (hieman) auki. 

Kuvat: Konrad Sopyllo