BACK

Nyt on tyhjä olo, niin tyhjä ettei varmaan koskaan. Elämässäni on tapahtunut 2 viikossa enemmän kuin koko keväänä, nyt on junttipulliaisen jaksamista koeteltu.

Parin viikon aikana olen saanut uuden työn, ottanut vanhasta lopputilin, järkännyt yo-juhlat&juhlinut ne, päättänyt muuttaa Helsinkiin,  reissannut 3 kertaa ugi-hki väliä ja kouluttautunut, hoitanut kaikki muutto-asiat, juhlinut läksiäisiä, muuttanut, ihastunut ja menettänyt, vetänyt 14-tuntisen työpäivän, käynyt valmarilla, stressanut pääsykoetta, päässyt Nytin sokkotreffeille, saanut parhaan ystäväni takaisin, hyvästellyt kotikaupunkini ja tehnyt pääsykokeen. Tänään kävellessäni ulos koesalista pystyin huokaisemaan ensimmäsitä kertaa...pitkään aikaan. 3 viikkoa rintakehääni purtistanut ahdistusvyö ja 220 syke alkaa hellittää.

Mahdollisuus lähteä tuli aika puun takaa ja päätin yhden illan aikana, että lähden kylästä, jossa mulla ei ole muuta kuin kourallinen ihania ystäviä. Viikossa asia olikin sitten käytäntöjään myöten klaari. En asu enää sivistyksen nurjalla puolella, pitää totutella ajatukseen.

Mutta niin, tämä on nyt pikapika päivitys, sillä kaikki muhkea postausmateriaali kuvineen kaikkineen meni koneeni kosahtaessa. Note to self: älä kaada vichyä koneelle. Se hajoaa. Sekin vielä tähän saumaan. Tragikoomisinta oli ehkä se, että olin juuri ollut työtäni varten Tapiolan undo-nuorisovakuutuksen koulutuksessa ja miettinyt, että mä mitään vakuutusta tarvi. Enpä. Olin ollut 2 minuuttia kotona ja mac ui vichyssä.

Odotan uuden koneeni saapumista, sitten tärähtää. Siihen asti rikotaan nr.1 blogisääntöäni "en harrasta kuvattomia postauksia". No, nyt harrastan. En jaksanu alkaa kaivelemaan mitään tekosyvällistä shaibaa wehearitit:stä.

Mutta siis, halusin vain ilmoittaa: elämäni on alkanut.

Vi hörs snart!