VITUTUKSEN MAKSIMOINTI

Olen yleensä sellanen, että jos tulee joku takapakki tai muu mun harmonisen elämäni päiväohjelman tasapainoa järkyttävä juttu, niin kuittaan sen naurulla. Mutta jos siihen samaiseen kutaleen päivään mahtuu kettumaisten vaistoinkäymisten ketju, niin sitten pistää vihaksi ja kunnolla. Tilanne menee yleensä siihen, että harkitsen jo diagnoosia Väyrysen muinoin pohtimaan fiilikseen: "Voiko vitutukseen kuolla?"

En tiedä, voiko. Luulen, että se on mahdollista.

On niitä päiviä, että vaikka paistais aurinko ja olis sunnuntai, niin silti se voi mennä pilalle ihan vaan pienistä jutuista. Mun kompaktissa aivotoiminnassa ne mehustuu isoksi kyrpäkulkueeksi ja sitten laulankin vitutuksen voittomarssia koko loppupäivän. Niinkuin tänään.

Kaikki alkoi siitä perus alakulosta, kun heräät siihen todellisuuteen, että sun lukemiset kusee, sun rahatilanne kusee ja päädyit eilen baariin. Taas. Niinno, ei siinä mitään, aikani koomattuani aloin vetelemään johtamisen ja organisoinnin opusta. Homma tökki ja ajattelin, että lähen salille ja katotaan sen jälkeen tätä elämää uudestaan. Lukitsen mun pyörän ehkä kerran vuodessa, ja olin sitten just eilen päättäny täyttää vuosikiintiön. Rupeen kaivamaan avainnippua, missä on abloyt pyörästä kotioveen. Ei ole avainnippua.  Shit. Lähen painelemaan jalan sinne salille ja päätän siirtää ongelman nimeltä yhdeksäs ovenavaussoitto isännöitsijälle tuonnemmas.

Noniin, pääsen salille purkamaan tätä huonoa mielentilaa. Just kun oon asetellu itteni spinning-pyörään (penkin&tangon säätö ja kenkien tunkeminen ja kiristäminen niihin f*n polkimiin) niin tajuan, että mun ipod on pukuhuoneessa. Revin itteni irti siitä pyörästä parin ärräpään kera (Maili ja Saimi 55v,  elämäntaparemontin aloittaneet ystävykset, katsovat paheksuvasti venyttelynurkkauksesta) ja meen hakemaan sitä ipodia. Se on jäänyt kotiin. Shit. Ei mitään, otan puhelimen. Low battery 5%. Noniin tietysti, kuuntelin sitä aikani ja tyydyin lopulta salimarkkujen hevimättöön. Kuulostaa ehkä pieneltä ja naurettavalta, mutta jo valmiiksi kettuuntuneessa mielentilassa pienikin extravastoinkäyminen pahentaa tilannetta ja merkittävästi. Poljen niin kauan, että pahin angsti on poistunut.

Kotiin palatessa menen toiveikkaana soittamaan naapurini Hilkka Ampujan ovikelloa, hänellä kun on yleisavain. Ampuja ei avaa. Kerrosta alempana asuu Maire, Hilkan ystävä, käyn koittamassa. Moraalisaarnan lisäksi saan tietää, että kenelläkään ei ole enää avainta. Noniin, puhelu isännöitsijälle, jolle olen vielä viime ovenavauksesta auki parikymppiä, hän vihaa mua jo valmiiksi saatikka nyt kun häiritsen hänen täydellistä sunnuntai-iltaansa. Puoli tuntia istun rappukäytävässä. Odottavan kyrpä kasvaa. Lopulta pääsen kotiin, mutta eihän mulla taaskaan ole käteistä, että voisin maksaa. Isännöitsijän ilme siinä vaiheessa: priceless. "Laita tilille. Tuplana. Illanjatkot." Juuu, kiitos ja anteeksi. Mun juuri salilta tulleen "raikas" olemukseni ei  myöskään edesauttanut yritystäni olla viaton ja avuton pieni tyttönen, joka oli hupsis unohtanut avaimet sisälle. Ja tämähän oli järjestyksessään yhdeksäs kerta, kun tarvin isännöitsijän avaamaan ovea  à 20e/kerta. Siitä voi lyhytmatikkalainenkin laskea, minkä verran oon taloudellisesti kärsiny mun tyhmästä päästä.

Kotona ollaan, kaikki hyvin. Ainiin, pitäis syödä, rahaa ei ole, sillä viimiset meni eilen (niinkin fiksuun investointiin kuin 2xeuroshopper-siideri). Ei hätää, käyn palauttamassa eilisiltaset etko-pullot! Raijaan isoa kassia K-markettiin ku mikäki alkkis vain huomatakseni, että ainokainen kauppa, joka on vielä auki, ilmoittaa, että pullopalautuskone on epäkunnossa. SHIT. Pullot jäi siihen ja mä olin done.  Nyt jos joku kysyisi, että mikä harmittaa, vastaisin, että eniten vituttaa kaikki.

Hyvät sunnuntain jatkot sinne! Huomenna on maanantai, onneksi ei ketuta jo valmiiksi.


T. Valittaja-bitch

P.S. Anteeksi verbin "vituttaa" luvattoman tiheä käyttö, mutta tälle olotilalle ei ollut osuvampaa kuvausta.