TALVEN VAIHEET

Sain joululahjaksi kirjan, jossa käsitellään termiä Sisu. Mistä käsite tulee, ja mitä niin erikoista siihen kätkeytyy, ettei sanalle löysy edes englanninkielistä vastinetta. Miksi juuri meillä suomalaisilla on sisua? 

Keksin ajatukselle yhden teorian. Sen nimi on talvi. 

Talvi. Alkaa joulukuussa, mutta totuttaa pimeyteensä jo marraskuussa. On pimeää, niin kamalan pimeää ja märkääkin. Kun ajattelemme vuoden pimeimmän päivän jälkeen, että voiton puolella ollaan, niin talvi lisää kierroksia koneeseen: sataa metri lunta ja kolahtaa pakkaset. Lumen tuoma valo on kivaa, kyllä. Mutta kun puhutaan niin kylmästä, että sattuu hengittää, niin ei ole enää kivaa. Sisu nostaa päätään. Vaikka on ulkona niin kylmä, että olisi luontaisinta käpertyä talviunille pesään, niin me menenmme töihin seitsemäksi. Pyörällä. 

Keskellä kipeimpiä pakkasia kiroan talven aina alimpaan helvettiin ja toivon, että olispa lämpimämpää. Sitten talvi muistuttaa monimuotoisuudestaan. Tulee aste plussaa. Ulkona on vaarallista edetä ja jää, vesi ja loska vuorottelevat jalan alla. Siinä vaiheessa aina muistan, että ai niin, oli vielä se yksi aste pahempaa kuin pakkaset. Menemme silti töihin, pidellen kiinni rakennusten seinistä, hyppien vesivallien yli ja sipsuttamalla lonkankoukistajat kipeiksi. (Minulla meni eilen 3,5km matkaan koiran kanssa aikaa 1h 20 min. Tultiin sladissa, takaperin, sivuttain, sipsutten ja reunapenkoissa harppoen. Siitä vinkkeliä)

Että siinä se sisu. Miten erilaisia ja lannistavia ulkoiset muuttujat voivatkaan olla ja silti, silti emme  koskaan lopeta eteenpäin menemistä.

Tässä päivän hatara teoria talven eri vaiheista ja siitä, kuinka se asteittain vahvistaa sisuamme. 

Hang in there, it can't get any worse!