ÖKKÖMÖNKIÄINEN MIELENTILASSA

Onko teillä koskaan ollut sitä klassista ja ah-niin-turhauttavaa kaikki kaatuu päälle -oloa? Sellaista olotilaa, kun kyyneleet valuu, teet itsellesi erittäin muuttokelpoista pesää peiton mutkaan ja tajuntasi filminauha esittelee ainoastaan draamapuolta. Tänään se vieraili mun aivoissa. Ei ollut edes mitään aamukahvimaidon loppumista ihmeellisempää syytä alkaa masistella. Mutta sieltä niin se tuli. Läpi kävin kaikenlaista teemoilla:

- elämäni on paskaa  (my all time favourite)

- mulla ei ole mitään

- minä en ole mitään

- en jaksa enää 

Tätä olotilaa ei voi selittää, se pitää kokea, ne jotka ovat kokeneet, tietävät, mistä puhun. Silloin tuntuu, että asioilla ei ole olemassakaan valoisia puolia ja vaikka ulkona paistaa kevätaurinko, ei se kiinnosta, sillä tuntuu ettei se mitään pysty lämmittämään. Ylhäältäpäin iskee joku ylemmän tahon käsi joka painaa maahan niin mielen kuin kropankin. Myös masennuksena tunnetaan. Itkin tänään tunnin, aina se alkoi vaan uudestaan ja  vaikka kuinka mietin, niin mitään yksittäistä syytä tälle Niagara fallsien kaltaiselle kyyneljatkumolle en keksinyt. Mitäs mietin liikaa omia asioitani, ja mitäs kannan muiden huolia ja pahaa oloa omassa kuormassani. Mitäs olen niin empaattinen, etten kestä jos joku tärkeä kärsii tai on surullinen, otan osan itselleni ja heitän omaan ongelmakoriini. Olen väsynyt olemaan se, joka niin kovasti haluan olla, mutta ei ehkä olekaan se oikea minä. 

Tuossa puhui piru-Iira. Pessimisti, tunteikas ja elämälle vastaanpistämätön ketale. Annan elämän potkia ja kierin kuin jääpalat siiderilasissa. Su-ma välinen yö on aina huono aika pohtia elämää, silloin irtaantuu todellisuudesta ja heittäytyy pessimistien pikavuoroon joka kulkee hajoamisen kautta Negis-vuorille. 

En tiedä miksi postasin tämän. Tasotonta nillitystä. Bookkasin ekan mahdollisen lähdön Happylandiin. Se kulkee kerää itsesi nyt saatana -pysäkin kautta. Lähtö on kolmen minuutin päästä. Mun on pakko ehtiä siihen.