PÄIVITYS

Noniin, eihän tästä mitään tule kun vaan tyhjiä postaan paljon -lupauksia viljelen, Aussien lukijakunta alkoi jo kapinoida. Pakko alistua, ottaa ja istuttaa perberi koneen ääreen. On niin pitkä aika, kun olen viimeksi aktiivisesti postannut, että vähän menee haku-ammuntana tämä setti. Ja anteeksi, en tiedä mitään ärsyttävämpää kuin anteeksi, en ole postannut -ruinaaminen. Meni jo hahaha. Mutta kerronpa vaikka jotain kuulumisiani. 

Aloitetaan vaikka onnen tunteella siitä, että minua ympäröi taiteelliset sielut. Kerroin joku aika sitten taitelijaystävästäni Sofia K:sta ja hänen tilataideteoskestaan "Kävyt". Poikaystäväni taasen on valokuvaaja. Alla yksi otos kuvasarjasta Muovieläimiä. Syvyysperspektiivi toimii, taustan leikkaus on mieletön ja kuvaan aseteltu keskiö, eestiläinen kumilammas uhrattuna tekee oikeutta salaman alla. Mun kamera on täynnä tämän tasoista luovuuden purkua, saan kiitettävät naurut kun löydän näitä.

Kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Miksi niin? Lukion ykkösellä menin pitkillä hiuksilla salonkiin ja tulin niska paljaana ulos. Itkin ensimmäistä kertaa ulkonäköni vuoksi enkä voinut elää asian kanssa, joten otin pidennykset jotka maksoi aivan liikaa. Olen sitten karttanut. Nytpä päätin käydä.

Ja tässä lopputulos. Olkaa hyvät vakavasta ilmeestä. (Tuo tyvi ei kyllä ole vihreä)

Kohta on kevät! Talvi on mennyt majaillessa Suomen perseessä. Löysin uutta kivaa tästä kaupungista: kivan värikäs dösä. Muita kivoja löytöjä on Elixia, Fontana ja olematon neljän ruuhka.

Ja tässä vastakaneettina blogien kestosuosikkikuville "mä Kap Verdellä/Thaimaassa/Balilla/hitto jossain lämpimässä hyppäämässä bikineissä ruskettuneena" joita yleensä vielä siunaa aurinkokylpy ja turkoosi vesi. Tässä minä, Suomi, pimeä tunneli ja toppatakki joka estää liian seksikkään hypyn.

Ja loppuun vielä, jotta aasinsillaton postaus saadaan vielä pikkasen enemmän muistuttamaan Hortan labyrinttipuistoa, niin: eikö ole ihana tämä rakkauden silta Pariisissa? Tietämättömille pika-info: pariskunnat kuuluttavat ikuista rakkauttaan iskemällä lukon sillan kaiteeseen ja heittämällä avaimen pois. Sitten joskus ajattelin viedä oman lukkoni tuonne. Jotenkin kiehtoo toi maailmanlopun kohtalokas meininki, että se on sitten lopullista. Sinä olet minun ja toisinpäin, 4ever, niin kuin isovanhempani, Ruusunen ja Philip sekä Twilight-puluset Bella ja Edward. (Ja jos ei, niin sitten ottaa ja menee rälläkällä repimään lukon hittoon kun mies jättää ja lähtee "it's over when the fat lady sings -tyylillä".) Mutta niin, kiva idea ja rakkautta näköjään löytyy....

Meanwhile in Finland:

Ollaanko hiukan epäromanttista kansaa? Tässä Turun Teatterisillan kaide. Itkeäkö vai nauraa? Vai olemmeko vain globalisoitumisen hyvin sivuuttanut pieni pohjoinen läiskä, niin että tällainen lukkorakkausjuttu on jäänyt muka tärkeämpien asioiden varjoon?

Rakkautta kaikille tulevaan viikkon, helmikuu on kohta selätetty! xoxo, Iira

siltakuva: http://www.haverford.edu/home/2013/01/29/pont-d’archeveche-3/