MOI BLOKI

Noniin noniin. Perjantaita teille. Mulle se ei ollut niin jalo ja kaikkivoipa. Olen rakkaudella kirjoittanut teille lätinöitä ja sitten bum motherfucking mokkulan raato sekoittaa koko koneen buuum. Lähden ostatamaan reititintä jotta saisin langattoman netin vihdoin toimimaan. No, matkalla joku pömpöösi mersun keppana tulee ja kaartaa parkkipihalta mun päälle ja toimeliaana väistän. Krutch sanoi auton pelti. Siinä oli tolppa yllättävän lähellä.

Sadattelin ja manasin lähinnä ylimieliset mersukuskit 02-alueelta jotka kehtaavat liietä paikalta melkein törmättyään yhteiskunnasta syrjäytyneen nuoren päälle joka vain lähti ostamaan ethernet-välinettä Anttilan tarjouksesta äidiltä lainatulla perheautolla. Siskoni kaavaili kaikkitietävänä että se on tonnin remppa. (Veera ei millään pahalla, mutta lisätään sun tuntemus autoista ja se on noin 1,5% osaavuusluokkaa)

Ei siellä Anttilassa ollut mitä hain. Eikä stockalla eikä wikkellä ja åbon kökkökeskusta ei sitten muuta tarjoakaan. Hain leffan lohdutukseksi. No sitten hukkasin autonavaimet. Sadattelin ja luulin että olen jättänyt ne stockan vessaan. (Hypoteesi on hyvin mahdollinen, oon jättänyt mm. puhelimen ginan alekoriin ja kukkaron bussin penkille.) Ei ollut, tyhjensin laukkua viidettä kertaa konepellin päälle ja sieltä ne tipahti kännykkäkolosta. Lähden pakittamaan erinäisiä sarvia otsaani keränneenä ja tihrustan konepellillä jotain litteää ja mustaa. Mun puhelin.

Pääsen kotiin, jätän kaaran parkkiin ja unohan vapaalle, huomaan, että auto vähän valuu kun oon puoliksi sieltä ulos. Score!! Tuun kotiin ja laitan leffan rullaamaan. Se on paskempi kuin twilightit ja epic movie yhteensä.

En uskalla enää liikkua tahi tehdä yhtään mitään. Istun sohvan nurkassa ja odotan vuorokauden vaihtumista, nimittäin tällä päivällä ei ole ollut mulle oikein mitään hyvää annettavaa. Ties vaikka kompastun mattoon ja kaadun päin peiliovia ja kuolen lasinsirujen aiheuttamaan verenvuotoon kun olen menossa pesemään hampaita.

Tässä teille, ystävät hyvät, blogger-apin kökkönäyttöön tehty tositarina siitä, kuinka vain yritin saada teille postattua. Ja joku väittää, että bloggaaminen ei käy työstä...viimeistään tänään tohdin nostaa kyseenalaistavan käteni. Kuvassa yritän havainnollistaa majapaikkaani sohvan vasemmalla laidalla sekä olemattomuuttani tässä yhteiskunnassa. Ivallisuutena itselleni tarjoilen sen "lucky"-suotimen läpi.