Tänään menin työkkäriin, ajattelin, että voisin nostaa työmarkkinatukea sen aikaa kun haen töitä. Astelin aurinkoisena sisään, mutta jo tuulikaapissa iski vastaan harmaa totuus ja odotustilaa hallitsi perusnegatiivinen mikään ei kannata -ilmapiiri.
Ei pyhä valkohäntäpeuran aanus mikä laitos.
Ensin piti jonottaa jotta pääsee jonottamaan. Kaksi tuntia istuin ja katsoin sitä porukkaa: asiakkaita ja työntekijöitä, joita molempia yhdistää yksi asia: kummatkaan eivät halua tehdä töitä. Mahtui mukaan yksi riitakin, jossa asiakas1 alkoi aukoa päätään infotiskin Irmelille: "onko tää oikeesti totta että täällä on tällanen jono ja yksi työntekijä?" Tähän asiakas2 huutaa vaan että "Turpa kiinni, älä inise siellä". Tästähän asiakas1 kerää vaan vettä myllyyn ja sitten nämä kaksi alkaa riidellä. Muu jono vain tuijottaa mutta kukaan ei sano mitään, sillä olemmehan suomalaisia. Konflikti päättyy kun Adbul avaa suunsa ja pienellä itämaisella aksentilla töksäyttää "lopettakaa jo tuo".
Jo siinä odottaessani ajattelin että olen ihan väärässä paikassa, yhteenkuuluvuuden tunne muun asiakaskunnan kanssa huiteli siellä parissa prosentissa (mm. Jarkko 24v, kropan muodosta äidin nurkissa hyvin viihtynyt, elämänsä tietokonepeleille omistanut pullaposki. Ryystävät hörpyt mountain dewiä sai mut laskemaan minuutteja) Jos ei muuta niin tämä visiitti antoi motivaatiota yrittää ihan itse. No, sitten kun pääsin henk.koht. tapaamiseen elämäänsä kyllästyneen Harrin kanssa, olin valmis kävelemään ulos, sillä ymmärsin että näillä ei ole mulle mitään annettavaa. "Tossa on toi numero mihin soitat ja sovit ajan niin teette Annelin (syrjäytyneiden nuorten erikoistyöntekijä) kanssa sitten yhessä CV:n ja katotte vähän että mihin voisit hakea opiskelemaan...pitäähän sun opiskella. Tää työtilanne on nyt aika huono..joo ei täällä oikeen mitään ole...mut seuraa tätä. Ja niin, et oo oikeutettu työmarkkinatukeen, mutta toki voit valittaa päätöksestä, mutta et sä sitä saa, anna mä sanon sen sulle ihan suoraan. Mites haluaisitko mennä meidän kautta työharjoitteluun siitä voit saada 5kk:n jälkeen sitten jo tukeakin..."
Tässä kohtaa suljin korvat ja vain hymyilin ja nyökkäilin "kiinnostuneena" (tekniikka kehitetty lukion kirkkohistorian kurssilla, todettu toimivaksi) kunnes Harri sai luettua tuomioni loppuun ja tyrkkäsi pinon lappuja käteeni jotka rypistin johonkin laukun pohjalle. Kiitos tästä "toivoa tulevaan"-tapaamisesta ja ei nähdä enää.
Mutta kyllä tämä avasi mun silmiä siinä, että oikeasti kuinka paljon on niitä jotka ei tiedä mikä on cv, miten saada töitä ja kuinka syrjäytyneet nuoret on kasvava ongelma. Ja miten nykyisen kaltainen työkkäri henkilökuntineen ei edesauta asiaa syrjäytymisen/työttömyyden poiskitkemisessä.
Päivän vinkki: jos joskus tuntuu että äh, otan lopputilin/en jaksa enää, käy työkkärissä. Pelkkä kokemus antaa kummasti perspektiiviä siitä kuinka hyvin sun asiat oikesti on. Tältä näyttää tämän päivän yhteiskunnasta syrjäytynt ihminen (luokittelu tehty työkkärin asteikolla):
Ha en bra dag!
Iira, I feel you. Tappelin työkkärin kanssa toista kuukautta työmarkkinatukeni kanssa, johon susta poiketen olen oikeutettu. Olen töissä, tienaan omat rahani ja maksan tunnollisesti veroni, mutta jostain ihmeen syystä työkkärillä oli pakottava tarve rekisteröidä mut työttömäksi. Jouduin useamman kerran asioimaan tämän hurmaavan laitoksen kanssa viemässä ties mitä todistusta ja lippulappua ja käymään noissa hulvattomissa ''näin edistetään sun työnhakua''-tapaamisissa. Kolmannella kerralla joku vihdoin sisäisti asian, kun siitä kymmenettä kertaa ilmoitin, että en varsinaisesti ole työtön VAAN osa-aikatyössä. Kynnys on jo muutenkin suuri lähteä asioimaan tollaiseen laitokseen, joten sisään astuessa sulta revitään ne viimeisetkin itsekunnioituksen rippeet ja olo on vähintäänkin epäonnistunut.
VastaaPoista