NAKED TRUTH

Tämä buumi jyllää kähes jokaisessa suomalaisessa kärkimuotiblogissa, hatunnosto niille, jotka mukaan ovat lähteneet. Aihe oli minulle niin ajankohtainen, että halusin sen nostaa tännekin. 

Ne, ketkä ei tiedä mistä puhutaan. Tyyliä metsästämässä -blogin Veera nykyisestä vääristyneestä totuuskuvasta kimpaantuneena julkaisi itsestään kuvan blogissaan täysin meikittä, täysin käsittelemättömänä. Haasteeseen julkaista itsestä täysin au naturel -kuva on vastannut moni. Rohkea veto blogipiireissä, jotka hönkivät upeaa lifestyleä ja jotka liitävät pari senttiä aina todellisuuden yläpuolella. Elämä pinnallisuuden keskellä on vääristänyt kuvaamme aitoudesta. Mulla on luonnokset-kansiossa jo kauan maannut manifesti siitä kuinka mua ärsyttää nykyinen kauneuskuva, se miten itestä voi tehdä kauniin. Ihan niinkuin emme ilman lisäkkeitä, räpsyjä ja ihohuokoset häivyttävää meikkivoidetta olisi kauniita. 

Tässä minä, paljaana. Ei meikkiä, lääkkeiden pilaama iho ja hiukset likasena. (Huonosta valotuksesta kiitos kellonajalle) Ihan niin kuin jonkun tuntemattoman bloggaajan naturaali otos missään vaikuttaisi mitään, mutta halusinpa julkaista silti. Kun olen katsonut muiden haasteeseen mukaan lähteneiden kuvia, kaikkia yhdistää muutama asia: ilman meikkiä näytämme väsyneiltä, kalpeilta ja niin paljailta. Kerran koeviikolla muistan (yleinen en meikkaa -viikko meidän lukiossa) erään pojan kysyneen ystävältäni, että: "oletko sä kipeä, näytät aika..." "En. Mulla ei vaan ole meikkiä", valisti ystäväni poikaa. Näin vieraantuneita olemme luonnollisuudesta. 

Onko mikään enää aitoa? Nyt puhun siis nykypäivän ulkonäköehostuksesta, enkä edes leikkauksista, vaan lisäkkeistä päässä, silmissä ja sormissa, jotka alkavat olla enemmänkin normi kuin poikkeus. Tähän lisätään vielä photoshopin kautta kulkeneet blogikuvat niin avot, siinäpä ollaan, kaunistellun minän auvoisalla alttarilla. Miksi piiloudumme todellisuudelta? Tuntuu siltä, että aito, luojan luoma kauneus on toissijaista. Kaiken voi feikata. Löytyy ripsenpidennykset, hiustenpidennykset ja geelikynnet. Jos sinulla on ruskeat silmät, niin kuin suurimmalla osalla tämän pallon ihmisistä, niin ei hätää, voit tunkea oceanturqoise-sävyiset piilarit simmuihin ja olla oma eksoottisempi "itsesi". Minua hieman huvitti, kun osa bloggaajista oli julkaissut itsestään kuvan meikittä, mutta silmissä ripsenpidennykset - täydellinen luonnollisuus kärsii mun mielestä jo tässä kohtaa. 

Eniten ihmettelen kuitenkin sitä, että miten ne ihmiset, joilta kaikki yllämainitut löytyvät voivat tuntea itsensä rehellisesti kauniimmiksi tai aidoiksi. Itselleni tulisi ainakin olo, että riitän vasta sitten, kun olemustani kohentaa kaikki härpäkkeet mitkä kiinni saa, mutta niiden takana en ole enää mitään. Entä kun ripsenpidennykset varisee, sinetit alkaa painaa ja kynnet irtoilevat? Sitten vain äkkiä uutta tilalle, ettei todellinen, "riittämätön" ulkonäkö ota valtaa. Aina pitää olla enemmän: hiuksia, ripsiä, kynnen pituutta. Jännää on myös se, miten näihin liittyvistä menoista on tullut hammaslääkärin ja ruokaostosten rinnalla "pakollisia". Mulla on nyt ripsihuolto, aika varataan kalenterista siinä missä gyne-käynti tai hierojakin. Ja kyllä, maksan viisikymppiä kolmen viikon välein näistä hämähäkinjaloista yläluomissani.

Pohjimmainen kysymys onkin se, että ketä varten ja miksi ihmeessä? Laitammeko ripsiimme lisämillejä itsemme vuoksi? Vai sen vuoksi, että voimme näyttää kauniilta kokoajan, kiertää sen ripsivärin poispesun jälkeisen plainin ilmeen, olla "kauniita" kokoajan. Pelkään, että kauneusrima on nykyään niin korkealla, että sen voi ylittää ainoastaan puijaamalla. 

Itsekään en ole mikään puhdas pulmunen. Olen käyttänyt hiustenpidennyksiä ja ripsiäkin harkitsin, kunnes vierailin asiantuntevissa suomi24-chateissa, joissa loppukaneetti ripsenpidennyksille oli jotakuinkin tämä: "sulla ei ole sitten ripsiä ollenkaan. Jäät kierteeseen, itse itkin 2 kuukautta ripsettömiä silmiäni." Hiustenpidennyksistä luopuminenkin vei jonkin aikaa, ne antoi jollain kyseenalaisella tavalla itsevarmuutta ja ilman niitä tuntui kun olisin ollut kalju. Toisaalta, ne päässä en ollut aito, mikä sai minut ottamaan ne päästäni.

Tämän postauksen kadonnut pointti on ehkä se, että minua häiritsee se, miten itseä pitää parannella aitouden kustannuksella. Omaan silmääni aito kauneus on luonnon kauneutta. Ei niin sanottua tehtyä ja ostettua kauneutta. Toisaalta kuulee taas sitä puolustuspuhetta, että lisäkkeet ja pidennykset ovat vain oman kauneuden ehostamista ja korostamista. Öööööö. Ei. Ne ovat jonkin lisäämistä, mitä sinulla ei ole omasta takaa. 

Viimeaikoina hukkuneen itsevarmuuteni takia olen huomannut piiloutuvani meikin taakse. Todella pysähdyin kun poikaystäväni kysyi että "miksi ihmeessä sä meikkaat. Nyt on lauantai." Niin. Ennen olin niitä jotka pystyi painelemaan ilman itsetunnonkohotus-ehostusta minne vain. Nykyään yritän kompensoida vinoa suutani ja arpiani meikkaamalla. Lisäksi ihoni ei koskaan ole ollut näin huonossa kunnossa, mikä vaan lisää maustetta tähän soppaan. Ärsyttää. Ei saisi. Ei tarvitsisi. 

You will never be more than you're naked. Muistetaan se.