No. Meillä meni lujaa. Tai niin ainakin luulimme. Alkuperäisessä kokoonapanossa oli kellopeli, kitara, klarinetti, rummut ja metrin mittainen syna. Mikkeinä toimi luovasti styroksilevyyn isketyt suksisauvat. Siitä se ajatus sitten lähti.
Meillä oli myös biisi, sen lyriikat meni näin:
"Minnin mannin makkara,
polakka ja kakkara.
Kartanolle karkasi,
kilpajuoksun aloitti.
kerto: I DON'T HAVE ANY PROBLEMS.
YEAH!"
YEAH!"
Sitten säkeistöä ja kertosäettä rullattiin sopivan monta kertaa ympäri ja kerto oli sellanen raivoisa, gängstä-meiningillä huudettu. Kapulat lenteli ja Janskun punasen fenderin kielet huusi tuskasta. Tämä jäikin sitten ensimmäiseksi ja viimeiseksi musiikilliseksi tuotannoksi. Ehkä parempi niin. Vedettiin enemmäkin covereita. Gimmeliä, Tik Takkia, Rasmusta, kaikkea siistiä.
![]() |
| iikku.rumpali@netti.fi oli mun eka s.posti. Kuolkaa rauhassa. |
Itse olin siis rumpali ja mielettömän cool riisipuikkoineni. Bassorummun täytteenä oli äitini makuupussi 80-luvun Intianreissulta, kannut olivat Taman. Bändimme oli jollain kokoonpanolla kasassa aina vuodesta 2004 vuoteen 2010. Treenit olivat rankkoja, kerran soitettiin niin kauan, että mulla tuli rakot käsiin. Tai ehkä se oli mun päin prinkkalaa oleva ote kapuloista. Riitoja oli enemmän kuin treenattuja biisejä. Keikkoja oli, yleensä buukattiin itse itsemme. Suuri hatunnosto ja kiitos vanhemmillemme, jotka roudasivat ja jaksoivat kuunnella paskaa soundiamme. Vasta puberteetin tuomat älyhormonit saivat tajuntaamme ymmäryksen, että meistä ei koskaan tule mitään.
Kimmoke tähän postaukseen tuli siskoltani, joka lauloi kyseistä hittiämme äsken ihan tosissaan. Tärykalvosabotointi on ollut laajaa. Mercredi kumartaa, viimeisen kerran.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuli mieleen mitä tahansa, let it out