NOT MY DAY

Välillä on niitä päiviä, jolloin itsensä hautaaminen suohon nappaa enemmän ku sen päivän läpi eläminen. Aamulla ittensä kampeaminen sängystä kestää 20 minuuttia. Huomaan, etten pysty kääntämään päätä, niskakipu muistuttaa olemassaolostaan. Koira jumittaa, ja joudin repimään sitä aamulenkillä perässäni. Myöhästyn koulusta. Yo-kuuntelussa vaivun horrokseen pari kertaa. Sitten abivaatetoimittaja soittaa turhan kiukkuisena ja syyttää Mua jostain sopimuksen väärintulkitsemisesta. Jaaha, mua kiinnostaa ne ylihinnotellut rievut rumalla logolla yhtä paljon ku pitsinnypläys.

Ylitsepääsemätön väsymys ja siitä vedetty johtopäätös, että mulla on anemia. Nukahdin 4 tunniksi vahingossa ja herään kaverin soittoon. Keräilen itteäni hetken ja lähen tyynyn ryppyjen painauma poskessa hakemaan rautatabletteja. Pakotin itteni zumbaan, koska ajattelin sen parantavan. Hitot. Kaaduin pyykikassin päälle ku pääsin kotiin ja liiottelematta matka buranapurkille oli tappavan pitkä.

 Kolme buranaa ja pari tuntia myöhemmin koira pakotti ulos. Laitoin siinä kätevänä ajansäästäjänä mun hampaanvalkasuliuskat lenkin ajaksi. Ne on huomaamattomat, mutta kun ne on päällänsä, mun suu on auki ku jollain idiootilla, enkä pysty puhumaan ku mongertamalla. Eiköhän lenkillä yhtäkkiä siihen rykäse 8 italialaista karavaanaria. Score! Ajattelin ovelasti liietä paikalta mutta eiköhän Einolla oo just pakottava kakkoshätä. "Ciao! Belissimo!" kuuluu huuto. (toi belissimo on harhaanjohtava, koska mulla oli päällä pyjamahousut ja flipflopit.) Ja eiköhän joku italialainen Rafaelo tullu kysymään multa jotain menovinkkejä ja kauppojen aukioloja yms. Yritin epätoivosesti vääntää jtn vastausta, mutta italiaano luuli mua joko a) cp:ksi b)hulluksi c) tai perussuomalaiseksi, joka ei osaa puhua ku kakisemalla. Todennäkösesti kaikiksi noiksi. Ajattelin taktisesti ja puhuin vaan suomea (lue mongersin) ja painelin pois paikalta. Matkalla kotiin taivas repes ja kastuin niinku Audrey Breakfast at Tiffany'sin loppukohtauksessa. Fuck my life.